Työehtosopimuksia solmittu

Antti Aarnio (antti.aarnio a ria.fi), 13.1.2022

YTN ry ja Teknologiateollisuuden työnantajat ry solmivat suunnittelu- ja konsulttialan ylemmille toimihenkilöille työehtosopimuksen ajalle 3.1.2022- 30.11.2023.

Suunnittelu- ja konsulttialan ylempien toimihenkilöiden työehtosopimus

Sopimuksesta tulee mitä ilmeisemmin yleissitova työehtosopimus, joten sitä on noudatettava kaikissa alan yrityksissä ylempien toimihenkilöiden kohdalla. 

Sopimuksen palkankorotukset ja tekstimuutokset

Palkankorotuksista neuvotellaan ensin paikallisesti työnantajan ja  luottamusmiehen (ellei häntä ole, ylempien toimihenkilöiden yhdessä sopimalla tavalla) 28.2.2022 mennessä. 

Jos paikallisesti ei päästä muuhun sopimukseen, ensimmäisen vuoden palkankorotukset ovat kustannusvaikutukseltaan 1,8 prosenttia. Yleiskorotuksen osuus tämän vuoden palkkaratkaisussa on 0,9 prosenttia ja loput 0,9 prosenttia jäävät työnantajan jaettavaksi haluamallaan tavalla. Ne on maksettava 1.3.2022 tai sen jälkeen alkavan palkanmaksukauden alussa. 

Vuoden 2023 osalta palkankorotukset neuvotellaan ja toteutetaan samalla tavalla, mutta sitä ennen  järjestöt neuvottelevat syksyllä 2022 palkankorotustasosta. 

Uudessa työehtosopimuksessa ei ole suuria tekstimuutoksia verrattuna vanhaan.

Sopimus löytyy kokonaisuudessaan täältä.

Toimihenkilöiden työehtosopimusneuvottelut ovat yhä kesken. 

Arkkitehtisuunnittelualan ylempien toimihenkilöiden työehtosopimus

YTN ry ja Palta ry sekä Arkkitehtitoimistojen ATL ry solmivat uuden työehtosopimuksen ajalle 11.1.-30.11.2023.

Sopimuksen palkankorotukset ja tekstimuutokset

Palkankorotukset noudattavat suunnittelu- ja konsulttialan linjaa.

Jollei työnantaja neuvottele tai pääse sopuun palkkaratkaisusta luottamusmiehen tai vaihtoehtoisesti koko henkilöstön kanssa, noudatetaan niin kutsuttua perälautaa. Sen mukaan työnantaja maksaa maaliskuun alusta alkavalla palkanmaksukaudella jokaiselle vähintään 0,9 prosentin palkankorotuksen ja lisäksi 0,9 prosenttia työpaikkakohtaista erää. Sen työnantaja saa jakaa parhaaksi katsomallaan tavalla.

Vuoden 2023 korotusten osalta menettely on sama kuin suunnittelu- ja konsulttialalla. 

Palkkaratkaisun lisäksi uuteen sopimukseen tuli muutoksia matkustamiseen ja lomarahaan liittyen. Asiakasprojektimatkojen osalta omavastuu vapaa-ajan matkustamisen korvaamisessa pieneni kahdesta yhteen tuntiin per vuorokausi. Matkakustannusten korvauksissa päivärahan maksuedellytys nousi 30 kilometristä 50 kilometriin. Lomarahan osalta uusi TES täsmentää, että lomarahaan liittyvät sopimukset ovat irtisanottavissa kolmen kuukauden irtisanomisajalla.

Työehtosopimusta ei ole vielä julkaistu kokonaisuudessaan. 

Lisätietoja: edunvalvontapäällikkö Antti Aarnio, 0400-381 634, antti.aarnio a ria.fi